magnuken kirjoitti:
Tuosta muovityön laadusta olen kyllä eri mieltä. Kyllä se oli pääsääntöisesti rupuista ja yksityiskohdiltaan heikkoa. Tämä oman 1960-70 luvun kokemukseni mukaan kun sitä ihan paikanpäältä Jenasta ostin siellä opiskellessani.
DDR-aikaisen Pikon tuotantohan koostui useamman "itsenäisen" tehtaan tuotannosta. Tämähän näkyy hyvin Saksojen yhdistymisen jälkeisenä aikana: entisen alihankintaketjun tuottajat ovat jatkaneet itsenäisinä yrityksinä omilla nimillään. Tämä näkyi myös laatueroina, koska mitä ilmeisimmin jokaisella alihankkijalla oli vähän erilainen tapa tuottaa malleja, mm. varustaa vaunut hyvinkin erilaisilla pyöräkerroila. Pikollahan oli myös erittäin riisuttuja leluja, joiden yksityiskohdissa tai tekniikassa ei ole hurraamista.
Kokemukseni DDR-aikaisesta Pikosta sijoittuvat 1980-luvun tuotteisiin ja ne ovat mielestäni muovityön osalta yhä erinomaisia verrattuna vastaavan ajan länsimaisiin tuotteisiin — erityisesti hinta-laatu-suhdetta tarkasteltaessa. Mikäli muistan oikein, niin yhden Rocon G10-vaunun hinnalla sai kolme Piko-merkkistä G10-vaunua.
Vuonna 1987 järjestettiin Pienoisrautatiepäivät Helsingissä. Tätä varten painatettiin erikoisarja Pikon vaunuja: G10-vaunuja, joiden kyljessä on tapahtuman nimi ja järjestävän yhdistyksen logo. Näitä vaunuja saattaa vielä pyöriä harrastajien nurkissa. Itselläni on muutama sarja, eli kolmen vaunun laatikko, jossa kaksi G10 ja yksi kaljavaunu. Painatukset ovat vain G10-vaunuissa.